Google
Etusivu | Yritykset toimialoittain | Käyttöopas | Mediatiedot
05.09.2010  04:37
Roni, Mainio, Ragnvald, Ronald ja Ronny


Hae karttoja
Kadunnimi
Numero
Kunta
eniro.fi

Midem 40 vuotta
Värttinä oli messujen yksi pääesiintyjistä. Kuva ei ole kyseisestä tapahtumasta.
Värttinä oli messujen yksi pääesiintyjistä. Kuva ei ole kyseisestä tapahtumasta.

    Viisipäiväinen Midem-tapahtuma on maailman suurin musiikkialan tapahtuma, joka on tarkoitettu musiikkiteollisuuden ammattilaisille ympäri maailmaa. Tapahtuma kerää vuosittain tuhansia alan ammattilaisia yhteen.
    Midem-tapahtuman tarkoituksena on lisätä eri maiden musiikin tunnettuutta ja edistää niiden vientiä maailmalle. Tänä vuonna 40 vuotta täyttänyt tapahtuma järjestettiin Ranskassa, Cannesissa. Tapahtumaan osallistui reilut 9 700 henkilöä ja 2 313 yritystä. Suomesta paikalla oli 164 myyjää 55 eri yrityksestä. Suurimmat osallistujamaat olivat Yhdysvallat, Ranska ja Saksa. Tapahtumassa on kyse enemminkin markkinoinnista kuin itse musiikista.

    Avajaisillan isäntämaana toimi Suomi, joka on ensimmäistä kertaa näin suuressa roolissa kansainvälisessä musiikkitapahtumassa. Avajaisisännän valintaan vaikutti varmasti Suomen viimeaikainen menestyminen kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Avajaisillan järjestäminen on myös tyyristä puuhaa, rahoituspuolesta onkin Suomessa vastannut kauppa- ja teollisuusministeriö, opetusministeriö ja ulkoasianministeriö. Pääsponsorina toimi Nokia. Avajaisillan esiintyjät olivat kaikki suomalaisia. Suomen kärkivientiartistit Apocalyptica, Don Johnson Big Band, Jori Hulkkonen, Darude, Kimmo Pohjonen, Twilightning, The Crash, RinneRadio, Five Corners Quintet, Värttinä, The 69 Eyes, DJ Slow ja Redrama pääsivät näyttämään parhaansa ammattilaisyleisön edessä.

    Midem-tapahtuma hyödyttää enemmän yrityksiä kuin itse esiintyviä bändejä. Mutta ainakin suomalainen musiikki sai näkyvyyttä monen tunnin edestä ja musiikkiammattilaisten tietoisuus suomalaisesta musiikista lisääntyi. Avajaisilta oli yleisöennätys ja palaute positiivista ammattilaisilta. Esiintyjiä kohtaan osoitettiin paljon huomiota ja kansainvälisiä yhteistyösopimuksia solmittiin.

    

Takaisin