Google
Etusivu | Yritykset toimialoittain | Käyttöopas | Mediatiedot
05.09.2010  05:17
Roni, Mainio, Ragnvald, Ronald ja Ronny


Hae karttoja
Kadunnimi
Numero
Kunta
eniro.fi

Toveri on nimensä veroinen
Toverin ulkoasun grafiikka tuo tuulahduksen menneestä
Toverin ulkoasun grafiikka tuo tuulahduksen menneestä

    Kolmatta linjaa takaisin – tai eteenpäin, riippuen mistä on tulossa. Puolivälin tietämiltä löytyy Ravintola Toveri, joka taitaa tasapainoilun uuden konseptin ja perinteen yhdistyessä.
    Mikäs sen muodikkaampaa onkaan tällä hetkellä. Sisustuslehdet ympäri maailmaa hehkuttavat antiikkilipaston ja uudenkarhean designvalaisimen harmoniaa. Toverissa ei vaan kyse ole pelkästään esineistä, vaan aidosta historiasta ihmisineen ja tapahtumineen. Toverin paikalla sijainnut Ravintola Alppimaa tuli tutuksi monelle Kalliolaiselle neljänkymmenen vuoden elinkaarensa aikana. Kiinteistön historia ravintolatilana juonta juurensa vieläkin pidemmälle, itse asiassa talon valmistumiseen saakka, kolmekymmentäluvulle.

    - Alun perin tällä paikalla toimi Pekka ja Pätkä –elokuvastakin tuttu Ruokala Toveri, kertoo ravintoloitsija Pirjo Rytöniemi. Elokuvan mainosjuliste sekä elokuvasta napsittuja kuvia näkyykin Toverin seinillä muistuttamassa historiasta. Toveri saneerattiin nykyiseen muotoonsa syksyllä 2003. Muutos oli melkoinen, mutta ravintola peilaa aina alueensa asukkeja. - Kaupunginosan asukkaiden sukupolvenvaihdos on fakta, Rytöniemi tietää. Kallio on nykyään nuorekas, viihtyisä ja turvallinen.

    Ravintola Toverin vetonauloja ovat jokakeskiviikkoiset tietovisat sekä lauantai-iltapäivien karaoke. – Livemusiikkia on joka kuukuden ensimmäinen keskiviikko, akustista folkpop –henkistä meininkiä, Rytöniemi kertoo. Toverin koko takaseinä on kirjahyllyn kattama, joten lukemista riittää. –Lautapelit ovat myös suosittuja, Pirjo tietää. Ilmainen asiakasnettikin kuuluu palveluun ja on luonnollisesti varsin suosittu.

    Toveri avaa ovensa jo neljältä iltapäivällä, joten työnjälkeistä rauhoittumishetkeä varten paikka on omiaan. Sisustus on rauhallinen sekoitus uutta ja vanhaa, tummaa puuta ja valoa antavia, isoja ikkunoita. Kolme vanhaa pöytää juontaa juurensa aina alkuperäisen Ruokala Toverin ajoilta, pari lamppua on Kruununhaassa sijainneesta Laatu-Haitista – ravintolasta, joka on kadonnut kartalta rakennusta myöten.

    Toverin sijainti Kaupunginteatterin välittömässä läheisyydessä antaa mahdollisuuden myös teatteriesitysten analysoinnille esityksen jälkeen. – Toveri on myös mahdollista varata yksityistilaisuutta varten, kertoo Rytöniemi. Kaikenlaisia juhlia syntymäpäivistä kihlajaisiin onkin järjestetty, aina täydellisenä palveluna ruokineen kaikkineen tai pelkkä tila tarjoamalla. –Kaikki on räätälöitävissä tilaajan toiveiden mukaan, Rytöniemi kertoo.

    Edullinen hintataso ja kodikkuus tekevät Toverista nimensä veroisen.

    Ravintola Toveri, http://www.toveri.fi

    

    

Takaisin