Google
Käyttöopas | Mediatiedot
01.08.2010  03:22
Maire, Gerda ja Gerd


Hae karttoja
Kadunnimi
Numero
Kunta
eniro.fi

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta uusi olut
Tumma Kukko on myynnissä marketeissa kautta maan
Tumma Kukko on myynnissä marketeissa kautta maan

    Kiitetty Laitilan Kukko Pils saa rinnalleen Tumman Kukon. Tumma uutuus tulee valtakunnalliseen myyntiin sopivasti Oktoberfestien aikaan.
    Tumman Kukon ensimmäinen näytönpaikka on Helsingissä 9 - 10.9.2005 Helsinki Beer Festivalin järjestämässä ensimmäisessä virallisessa Oktoberfestissä.

    Kaksi vuotta sitten ravintolamyynnissä piipahtanut Laitilan Tumma Kukko tekee paluun, tällä kertaa kauppojen hyllyille. Aikanaan tuotanto jouduttiin lopettamaan Kukko Pilsin kovan kysynnän vuoksi. "Painostus oli ajoittain melkoisen kovaa Tumman Kukon saamiseksi uudelleen myyntiin. Tuotantokapasiteetin kasvu mahdollisti paluun, joten nyt tätä herkkua saa kautta maan." myyntipäällikkö Marko Karjalainen ylpeänä kertoo. "Olemme halunneet nimetä myös tumman oluemme Kukoksi vaikka se oluena on täysin erilainen kuin Kukko Pils. Voin jopa luvata, että Kukkoja tulee lähiaikoina lisää" Karjalainen jatkaa salaperäisesti.

    Tumma Kukko on nimensä mukaisesti tummahko, kevyesti humaloitu, pehmeän maltainen täysmallasolut. Panimomestari Jani Vilpas on olueensa syystäkin tyytyväinen. "Olen pyrkinyt luomaan helposti lähestyttävän tumman oluen. Minulle on myös erittäin tärkeää, että olut on valmistettu puhtauslakien mukaan ilman lisäaineita" Berliinin teknisestä yliopistosta Panimomestariksi juuri valmistunut Vilpas toteaa.

    Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan myynti on ollut roimassa kasvussa. Oluen halpamyynti ei ole juurikaan rokottanut Kukkojen myyntiä. "Uskon vahvasti valitsemaamme polkuun. Oluen veronalennuksen jälkeinen aika on osoittanut, että hyvä olut on hintansa väärtti. Makuelämysten lisäksi pystymme tarjoamaan ihmisille mahdollisuuden juoda oikeaa suomalaista olutta," toteaa toimitusjohtaja Rami Aarikka.

    Tumma Kukko on myynnissä marketeissa kautta maan, varmimmin Kukon löytää S-marketeista ja Prismoista. Olut pakataan tyylikkäisiin kierrätettäviin 0,50 litran alumiinitölkkeihin.

    Pitkästä aikaan hanassa Helsinki Oktoberfest Helsingissä, Kaapelilla 9.-10.9.2005. www.helsinkibeerfestival.com.

    

    

Takaisin